Elly Griffiths: The Stranger Diaries

Edellinen lukemani Elly Griffithsin kirja ei herättänyt suurempaa innostusta, mutta tämä uutuus on toista maata.

Clare Cassidy työskentelee opettajana Talgarth High -koulussa West Sussexissa. Koululla on pitkät perinteet ja sen historiaan kuuluu myös kirjailija R.M. Holland, jonka kuuluisin teos The Stranger on tarinassa isossa roolissa. Clare on kiinnostunut Hollandista ja tekee tutkimusta aiheesta.

Koulun arkipäivä häiriintyy pahan kerran, kun Claren kollega Ella löytyy puukotettuna. Ruumiin viereltä löytyy katkelma The Stranger -kirjasta. Ella ei jää ainoaksi uhriksi, vaan pian poliisilla on tutkittavanaan toinenkin murha. Lisäksi Claren ex-mies joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Kaikki rikokset näyttävät liittyvät jotenkin Clareen. Kun hän kaiken kukkuraksi löytää omasta henkilökohtaisesta päiväkirjastaan jonkun toisen ihmisen tekemiä merkintöjä, alkaa juttu muuttua yhä pelottavammaksi. Tekeekö joku rikoksia ikään kuin Claren toiveiden mukaan tämän kirjoittamia päiväkirjamerkintöjä tulkiten?

Elly Griffihts on saanut luotua nykyaikaan sijoittuvaan tarinaan hienosti vanhahtavan, suorastaan goottilaisen tunnelman. Mukana on kummitusjuttuja ja spiritismiä, jotka tosin on vain henkilöhahmojen mielikuvituksen tuotetta. Jännitys kasvaa kirjan edetessä, ja Claren ja hänen tyttärensä Georgien yläpuolella häilyvä varjo käy yhä pahaenteisemmäksi.

[London: Quercus, 2018]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *