Malin Persson Giolito: Störst av allt

storst-av-allt

Maja Norberg on 18-vuotias tukholmalainen lukiolaistyttö, joka on vangittuna odottamassa oikeudenkäyntiä. Häntä syytetään murhasta, murhayrityksestä ja avunannosta murhaan. Rikos on kouluampumistapaus, jossa kuoli opettaja ja kolme oppilasta sekä yksi poika haavoittui. Yksi uhreista oli toinen ampujista, Majan poikaystävä Sebastian Fagerman. Myös Sebastianin isä Claes löytyi kodistaan kuolleena.

Kirjan kertojana on Maja, ja tarina rakentuu kolmessa eri vaiheessa. On nykyhetki eli oikeudenkäynti, jossa selvitellään Majan osuutta tapahtumien kulussa. Toinen jakso on Majan vankeusaika, jolloin hän odottaa oikeudenkäynnin alkamista. Kolmas vaihe kertoo siitä, mistä kaikki alkoi ja mitkä syyt johtivat tähän äärimmäiseen tekoon.

Maja ja Sebastian eivät ole taustoiltaan ja motiiveiltaan aivan tyypillisiä kouluampujia. Molemmat ovat varakkaista perheistä, heillä on ystäviä ja suosiota yllin kyllin. Sebastianin elämä alkaa kuitenkin luisua liikaa bailaamisen ja huumeiden maailmaan, eikä hänen isästään ole juuri poikaansa auttamaan ja ohjaamaan. Maja yrittää auttaa Sebastiania, mutta tempautuu mukaan tämän maailmaan, eikä osaa irtautua ennen kuin on jo liian myöhäistä.

Kirjan tyyli on hyvin visuaalinen, joten lukeminen tuntuu kuin katselisi elokuvaa. Dialogi on toimivaa ja uskottavan kuuloista, kirjailija tavoittaa hyvin näiden teinien arvomaailman ja elämäntyylin. Kirjan henkilöt tuntuvat eläviltä ja mielenkiintoisilta. Tarinan teho ja jännitys säilyvät loppuun saakka. Kirjoittamisessa on harvinaista tarkkuutta ja oivalluksia, jotka kertovat Malin Persson Gioliton luovuudesta ja lahjakkuudesta.

Störst av allt on yksi tämän vuoden parhaista kirjoista. Sille myönnettiin myös Pohjoismaisen dekkariseuran (Skandinaviska Kriminalsällskapet) Lasiavain-palkinto vuoden parhaasta pohjoismaisesta rikosromaanista.

[Stockholm: Wahlström & Widstrand, 2016]

Lisäys 3.1.17: Löytyy myös suomeksi nimellä Suurin kaikista (suom. Tarja Lipponen).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *