Alex Schulman: Glöm mig

Alex Schulman on jälleen kerran kirjoittanut loistavan kirjan, jonka pohjana on hänen oma elämänsä ja kokemuksensa. Tällä kertaa aiheena on asia, josta perheessä ei puhuttu, vaikka se oli osa jokapäiväistä elämää kolmenkymmenen vuoden ajan.

Perheen äidin Lisetten alkoholinkäyttö muuttui ongelmaksi jo lasten ollessa pieniä. Perheen kolme poikaa oppivat tunnistamaan äidin mielialat ja toimimaan niiden mukaisesti. Asiaan oli hyvin vaikea myöhemminkään puuttua, kun siitä oli vaiettu usean vuosikymmenen ajan.

Viimein tapahtui kuitenkin jotain, joka pakotti toimimaan. Lisette oli lupautunut lapsenvahdiksi Alexin ja tämän vaimon Amandan pienelle tytölle. Ilta päättyi kuitenkin niin, että Lisette löytyi sohvalta sammuneena ja Charlie-tyttö kylpyhuoneesta itkemästä. Tapauksen jälkeen Lisette suostui katkaisuhoitoon ja onnistuikin siinä, mutta alkoholin väärinkäyttö oli jo tehnyt tehtävänsä, eikä hän päässyt kauaa nauttimaan päihteettömästä elämästä.

Kirja on paikoin hyvin riipaisevaa luettavaa, sillä Schulman kuvaa taitavasti pienen pojan eli itsensä tuntoja, kun äiti käyttäytyy oudosti ja jopa julmasti lapsiaan kohtaan. Kaikesta tästä huolimatta Schulman kertoo äidistään kunnioittavasti ja ymmärtäen, joten kirjasta puuttuu kaikki sensaatiohakuisuus ja uhrimentaliteetti. Kirjan lukeminen ei myöskään tunnu tunkeilevalta tirkistelyltä, koska sen tyyli on niin analyyttinen ilman mitään sentimentaalisuutta.

Alex Schulman on yksi suosikkikirjailijoistani, joten suositeltavia ovat myös hänen aiemmat kirjansa Skynda att älska, jossa hän kertoo isäsään sekä Att vara med henne är som att springa uppför en sommaräng utan att bli det minsta trött, jonka aiheena on parisuhde ja isyys. Yhdessä Sigge Eklundin kanssa hän on kirjoittanut hauskan muistelmakirjan Tid: livet är inte kronologiskt.

Lahjakas dekkarikirjailija Ninni Schulman on muuten Alexin Schulmanin veljen ex-vaimo.

[Stockholm: Bookmark, 2016]

Lisäys 1.7.2017: ilmestyy suomeksi syksyllä nimellä Unohda minut (suom. Raija Rintamäki).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *