Malin Lagerlöf: Dagbok från ditt försvinnande

dagbok-fran-din

Syksyllä 2011 elokuvaohjaaja Daniel Lind Lagerlöf on Ruotsin länsirannikolla tutkailemassa kuvauspaikkoja tulevaa filmausta varten. Tällä reissulla hän kuitenkin katoaa jälkiä jättämättä. Kukaan ei näe, mitä hänelle tapahtuu, mutta hänen epäillään pudonneen rantakalliolta mereen ja hukkuneen. Ruumista ei koskaan löydy.

Hänen vaimonsa Malin Lagerlöf on kirjoittanut kirjan, jossa hän kertoo surun ja ikävän tunteistaan alkujärkytyksestä lähtien, mutta kuvaa myös perheen arkista elämää tragedian jälkeen. Pariskunnalla on kolme lasta, joista nuorin oli onnettomuuden tapahtuessa vain kolmen kuukauden ikäinen. Kauheasta menetyksestä huolimatta elämä jatkuu.

Osa kirjan tekstistä on suoraan Malinin päiväkirjamerkintöjä katoamisen jälkeiseltä ajalta. Tämän vastapainona Lagerlöf kirjoittaa myös iloisista ajoista ja elämästään Danielin kanssa. Vaikeasta aiheesta huolimatta kirja ei ole ahdistavaa luettavaa taitavan kirjoittajan ansiosta. Malin Lagerlöf on ammatiltaan dramaturgi ja käsikirjoittaja, ja tämä ammattimaisuus loistaa läpi koko kirjan.

[Stockholm: Wahlström & Widstrand, 2016]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *