Andrew Cotter: Olive, Mabel & Me
Kun pandemiatilanne maailmalla paheni ja lähes kaikki urheilutapahtumat peruttiin, loppuivat skotlantilaiselta selostajalta Andrew Cotterilta työt. Karanteeniolosuhteet alkoivat vähitellen kyllästyttää, joten hän kuvasi koiriaan Olivea ja Mabelia syömässä ja lisäsi videoon (urheilu)selostuksen. Cotter latasi The Dog’s Breakfast Grand Final -pätkän nettiin, jossa se alkoi levitä ja kerätä huomiota. Humorististista videota on tähän mennessä katseltu Youtubessa jo yli 2,5 miljoonaa kertaa.
Koirien ja Cotterin fanit alkoivat pian vaatia uusia videoita, joten Andrew Cotter jatkoi harrastusta. Ilmiö kasvoi yhä suuremmaksi ja on tuottanut myös kaksi Olive ja Mabel -aiheista kirjaa, joista tämä on ensimmäinen.
Cotter kirjoittaa kahdesta labradorinnoutajastaan ja elämästä näiden kanssa. Kirjassa kerrotaan myös hieman hänen taustoistaan ja lapsuuden koirista. Se on myös kertomus Olive ja Mabel -ilmiön kehittymisestä ja tasapainoilusta kasvavan suosion ja rauhallisen kotielämän välillä. Usein mies suuntaakin koirien kanssa luontoon, lumisille vuorille pakoon mediahässäkkää.
Kirja on humoristinen ja erittäin lämminhenkinen kunnianosoitus koirille ja niiden merkitykselle ihmisten elämässä. Kirjan sisältämän valokuvat koirista ja kolmikon retkiltä tuovat oman lisänsä kertomukseen.
Lopuksi lainaus kirjasta, jossa tiivistyy niin Oliven ja Mabelin kuin muidenkin koirien tarkotus:
”Overwhelmingly, the recent story of Olive and Mabel has been a positive one. From the messages we’ve had in the strange and strained year of 2020, they have played a real part in keeping people’s spirits up, just when it was required. And in answer to a child’s question [’What do they do?’], that is what they do – nothing special and yet everything.”
[Edinburgh: Black & White Publishing, 2021. Ilmestynyt ensimmäisen kerran 2020]