Ann Turner: Out of the Ice
Meribiologi Laura Alvarado on puolentoista vuoden mittaisella komennuksella Antarktiksella. Työrupeaman loppupuolella hän saa vielä tehtäväkseen tehdä kuntoarvion vanhasta norjalaisesta valaanpyyntiasemasta Fredelighavnista, jota suunnitellaan avattavaksi turistikäyttöön.
Alue on ollut pitkään suljettuna ja pääsy sinne on ollut kiellettynä villieläinten ja luontoarvojen suojelemiseksi, joten Laura ei ole kovinkaan innoissaan uusista suunnitelmista. Lisäksi biologina ja eläinsuojeluihmisenä hän kokee suurta ahdistusta joutuessaan kohtaamaan valaanpyynnin rakastamilleen eläimille aiheuttamat kärsimykset. Apunaan tutkimusmatkalla hänellä on ornitologi Kate McMillan, joka keskittyisi mieluummin pingviineihin kuin koluaisi Fredelighavnin rakennuksia.
Pian Laura alkaa epäillä, että Fredelighavnissa ei kaikki ole kohdallaan. Hän löytää todisteita ihmisten läsnäolosta kielletyllä alueella. Lopulta hän ei enää tiedä kehen voi luottaa, kuka valehtelee ja kuka puhuu totta. Laura alkaa myös epäillä omaa mielenterveyttään, kun hän luulee nähneensä jääseinän takana apua huutavan pojan.
Antarktiksen erikoinen miljöö tuo tarinaan mukavaa vaihtelua. Kylmä ja kaunis ympäristö on kuvattu elävästi ja vakuuttavasti. Kirjailija on tosin käyttänyt melkoisia taiteellisia vapauksia kuvatessaan Fredelighavnin hylättyjä taloja ja niiden Nordic chic -sisustuksia. Mutta tarina on kyllä jännittävä ja erilainen.
[London: Simon & Schuster UK, 2017]