Catherine Steadman: The Dissappearing Act

Kotimaassaan menestynyt brittinäyttelijä Mia Eliot matkustaa viihdemaailman mekkaan Hollywoodiin tarkoituksenaan tehdä uraa myös Amerikassa. Poikaystävä George on juuri häipynyt kuvioista kuuden vuoden seurustelun jälkeen sen kummemmin selittelemättä. Muualta Mia saa kuulla, että Georgella on jo uusi nainen kuvioissa ja USA:n matka tuntuu sopivalta irtiotolta vanhasta elämästä.

Perillä Los Angelesissa Mia osallistuu useisiin koe-esiintymisiin ja tapaa eräässä niistä Emilyn. Sattumien johdosta Emilyn lompakko ja autonavaimet jäävät Mian haltuun, kun Emily katoaa paikalta mitään ilmoittamatta. Mia yrittää jäljittää häntä palauttaakseen tavarat ja onnistuukin muutaman päivän kuluttua saamaan häneen yhteyden. Kun Emily vihdoin palaa noutamaan omaisuuttaan, huomaa Mia yllätyksekseen, että tämä onkin eri henkilö kuin aikaisempi Emily. Nainen kuitenkin käyttäytyy kuin kaikki olisi normaalisti, eikä pöllämystynyt Miakaan kyseenalaista hänen henkilöllisyyttään.

Asia jää kuitenkin vaivaamaan Mian mieltä ja hän ottaa yhteyttä poliisiin, joka käy tarkastamassa asian Emilyn asunnolla. Kaikki on kuitenkin kunnossa, eikä enempiin toimenpiteisiin ole tarvetta. Mia ei kuitenkaan pysty jättämään asiaa sikseen, sillä hän epäilee oikean Emilyn olevan vaarassa.

Mia alkaa penkoa juttua ja saa apua Nickiltä, jonka hän tapasi Emilyn katoamisen yhteydessä. Mia alkaa myös vähitellen unohtaa Georgen ja alkaa kiinnostua komeasta Nickistä, joka paljastuu varakkaaksti tuottajaksi.

Emilyn kohtalon selvittäminen vie Mian sellaisille poluille, ettei hän lopulta enää tiedä kuka on kuka ja mihin tarinaan uskoa. Kaiken taustalla kummittelee myös kukkulan rinteellä kohoava kuuluisa Hollywood-merkki ja siihen liittyvä näyttelijättären traaginen kuolemantapaus. Lopulta Mian oma elämäkin on hiuskarvan varassa.

The Disappearing Act on näyttelijänä tunnetun Catherine Steadmanin kolmas kirja. Tarinassa kuvattu Hollywood-maailma tuntuu epätodelliselta, mutta kirjailijan asiantuntemus alalta saa uskomaan sen todenmukaiseksi ja mahdolliseksi.

[London: Simon & Schuster, 2021]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *