Fiona Neill: The Betrayals

Kirjan kertojina ovat vuorotellen ex-aviopari Rosie ja Nick sekä heidän lapsensa Daisy ja Max. Avioeron jälkeen Rosie on aktiivinen Tinder-deittailija ja Nick on avioitumassa Rosien vanhan ystävän Lisan kanssa. 18-vuotias Max opiskelee lääkäriksi ja muutaman vuoden vanhempi Daisy yrittää pitää mielessään väijyvää pakko-oirehäiriötä kurissa.

Tarina käynnistyy hitaan puoleisesti, sillä henkilöhahmot eivät tunnu kovinkaan kiinnostavilta. Heidän elämänsä vaikuttaa melko tyhjänpäiväiseltä vatvomiselta, varsinkin Daisyn pakko-oireinen käytös, joka ei herätä sympatioita. Myöskään Rosie ei ole kovin vakuuttava lääkärin roolissaan.

Vauhtia kerrontaan tulee vasta, kun palataan ajassa kahdeksan vuotta taaksepäin kesälomaan, jonka jälkeen mikään ei ole enää ennallaan. Kesää viettämässä ovat lisäksi Lisa ja Barney sekä heidän lapsensa Rex ja Ava.

Juonen juju on kekseliäs. Neljä eri kertojaa kuvailevat tapahtumat niin kuin itse ne kokevat. 13-vuotias Daisy näkee erään kohtaamisen, joka osaltaan pahentaa hänen pakko-oirehäiriötään. Mutta kun Nick on kertojana, sama tapaus onkin ratkaisevasti erilainen. Kenen versio on oikea, ja voiko väärä muistikuva ja asioiden tulkinta vaikuttaa koko loppuelämään?

[London: Penguin Books, 2017]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *