Jessica Valenti: Sex Object
Sex Object on muistelmateos esseekokoelman muodossa. Kirjoittaja Jessica Valenti kertoo suorasukaisesti elämästään alkaen lapsuus- ja teinivuosista 1990-luvun New Yorkissa. Tarinat yhteensitova teema on Valentin naisena kokema häirintä ja ahdistelu, johon hän sai tottua jo nuorena tyttönä. Itsensäpaljastajat ja muut nihkeät sedät tulivat tutuiksi päivittäisten metromatkojen aikana. Koulussa miesopettajat lähentelivät oppilaita, eikä moiseen käytökseen puututtu mitenkään.
Valentin omat miessuhteet eivät myöskään ole olleet ongelmattomia, elämään sisältyy myös huumeiden käyttöä ja pari aborttia. Tästä kaikesta hän kuitenkin on selvinnyt ja onnistunut saamaan elämänsä terveellisemmälle ja turvallisemmalle pohjalle.
Avioliitto tuo mukanaan toivotun tyttären syntymän. Raskausaika on kuitenkin vaikea, ja lapsi syntyy keskosena ja joutuu taistelemaan hengestään. Jessica Valenti sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen, josta toipuminen vie aikaa ja voimia.
Vakavasta aiheesta huolimatta kirja on hauska ja viihdyttävä. Valenti kirjoittaa itseään sensuroimatta ilman uhriutumista tai miesvihaa.
Nykyään Jessica Valenti toimii kolumnistina ja hän on kirjoittanut useita kirjoja. Vuonna 2004 hän perusti Feministing.com -sivuston, joka on keskittynyt tutkailemaan valtamedian suhdetta naisasioihin.
Kirjan lopussa on hätkähdyttävä otos vihapostista, jota Valenti on saanut nettisivuston ja muun toimintansa ansiosta. Suorat lainaukset näistä viesteistä ovat pelottavaa luettavaa, niin paljon vihaa voi kohdistua ihmiseen, jonka mielipiteet ja ajatukset eivät sovi omaan arvomaailmaan.
[New York: Dey St., 2017, ilmestynyt ensimmäisen kerran 2016]