Karen Cleveland: Need to Know
Vivian Miller työskentelee CIA:ssa analyytikkona tehtävänään yrittää paljastaa venäläisiä vakoojia USA:ssa. Eräänä tavallisena työpäivänä hän pääsee sisälle tiedostoon, jossa on viisi valokuvaa henkilöistä, jotka toimivat Venäjän laskuun. Yksi naamoista näyttää tutulta, sillä se on Vivianin oma aviomies Matt.
Pahimmasta järkytyksestä toivuttuaan Vivian ottaa asian puheeksi Mattin kanssa ja toivoo, että tällä olisi tarjota jokin järkeenkäypä selitys. Matt kuitenkin myöntää oitis työskennelleensä Venäjälle jo 22 vuotta, ja Vivianin koko elämä kääntyy hetkessä päälaelleen.
Vivianilla on vain yksi vaihtoehto: ilmiantaa Matt. Samalla hän kuitenkin joutuisi jättämään oman työnsä. Perheen hajottua Vivian menettäisi myös kotinsa ja joutuisi aloittamaan lähes tyhjästä elämän neljän lapsen yksinhuoltajana. Yksi lapsista tarvitsee lisäksi erikoissairaanhoitoa sydänvian takia, ja ilman Vivianin työpaikan sairausvakuutusta kulut nousisivat mahdottomiksi.
Tässä tilanteessa Vivian päättää olla paljastamatta Mattin syyllisyyttä ja yrittää piilottaa todisteet tämän osallisuudesta valtionpetokseen.
Toimiensa johdosta Vivian sotkeutuu yhä pahemmin vakoiluvyyhtiin, ja pian on koko perheen turvallisuus ja tulevaisuus vaarassa. Näyttää että tilanteesta ei ole ulospääsyä. Kun Matt sitten katoaa selittämättä, joutuu Vivian todelliseen pinteeseen yrittäessään selvittää syntynyttä sotkua.
Kirjassa on tiivis juoni, joka yllättää useaan otteeseen. Vivian ei voi missään vaiheessa olla varma keneen voi luottaa ja kuka on vihollinen.
Kirja ilmestyy suomeksi elokuun lopussa 2018: Koko totuus; suomentanut: Maija Kauhanen. Luettavissa myös ruotsiksi: Hon som inte vet; översättning: Jessica Hallén.
[London: Bantam Press, 2018]