Lisa Genova: Remember: the science of memory and the art of forgetting
Neurotieteiden tohtori Lisa Genova avaa kirjassaan ihmisen muistin toimintaa eri tieteellisten tutkimusten tulosten pohjalta.
Aivotoiminnalle on normaalia, että suurin osa asioista ja tapahtumista unohdetaan saman tien, eikä niistä jää mitään muistiin. Sekin vähä, joka jää pitkäaikaisen muistin arkistoon kokee melkoista editointia ja vääristelyä. Muistikuva muuttuu ihmisen huomaamatta helposti tunnetilan mukaan ja ajan kulumisen myötä. Kokeilla on osoitettu, että ihmiselle on helppo syöttää täysin valheellisia ”muistoja”, jotka tämä kokee omikseen.
Aivojen ”tehdasasetus” on unohtaminen, sillä kaiken muistamisesta seuraisi vain kaaos. Muistijälkien luominen on aktiivinen tapahtuma, ja avain muistamiseen ja uuden oppimiseen onkin keskittymisessä ja tiedostamisessa. Genova antaa vinkkejä asioiden mieleenpainamiseen ja tehokkaaseen opiskeluun. Muistin tueksi on olemassa erilaisia keinoja, joilla voi välttää muistikapasiteetin ylikuormittamisen.
Kirjassa käsitellään myös Alzheimerin tautia, jonka esiintyvyys on jatkuvassa kasvussa väestön eliniän pidentyessä. Genova opastaa, miten taudin riskiä voi pienentää elämäntapavalinnoilla.
Eräässä hänen kuvaamassaan tutkimuksissa kohteena oli 678 iäkästä nunnaa, joiden elämää seurattiin yli 20 vuoden ajan. Kuoleman jälkeen heidän aivonsa tutkittiin ja vaikka löydöksenä joidenkin heistä kohdalla oli vakavia aivokudoksen ja hermoyhtyksien muutoksia, ei yksilöllä kuitenkaan ollut todettu mitään muistisairauden oireita. Tutkijoiden teoria on, että nunnien muodollinen koulutus, aktiivinen sosiaalinen elämä ja henkisesti stimuloivat harrastukset kasvattavat jonkinlaista kognitiivista reserviä, joka kompensoi myöhempiä aivomuutoksia.
Lisa Genova on kirjoittanut useita romaaneja, joissa käsitellään erilaisia neurologisia sairauksia. Tunnetuin lienee Still Alice (suomennettu: Edelleen Alice), josta on tehty myös elokuva. Remember on helppotajuinen, suorastaan letkeästi kirjoitettu kirja, joka pohjautuu vankasti tieteelliselle tutkimukselle ja faktatietoon, joka on hyödyllistä kaikille aivoterveydestä kiinnostuneille.
[New York: Harmony Books, 2021]