Naomi Klein: No Is Not Enough. Defeating the New Shock Politics

Kun Donald Trump marraskuussa 2016 valittiin USA:n uudeksi presidentiksi, oli se monelle melkoinen sokki. Toimittaja ja kirjailija Naomi Klein oli yksi tyrmistyneistä kansalaisista. Hän ryhtyi selvittämään, miten Trump tämän tempun teki, mitkä olivat hänen keinonsa ja päämääränsä.

Trumpin nousu valtaan perustuu taidokkaalle brändäykselle, jota hän on harrastanut menestyksekkäästi bisnesmaailmassa. Donald Trump on yhden miehen megabrändi, joka käy sotaa vapaiden markkinoiden puolesta kaikkea julkista vastaan. Hän käyttää rasismin ja pelon lietsontaa peittämään todelliset ongelmat ja kriisit.

Trump ei äärimäisyydessään ole niinkään poikkeama kuin looginen lopputulos, jossa kulminoituu lähes kaikki viimeisen puolen vuosisadan pahimmat trendit. Hänen menestyksensä on tulosta ajatusmallista, joka arvottaa ihmiselämän rodun, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, fyysisen olemuksen ja ominaisuuksien mukaan.

Mielenkiintoisessa ja ajankohtaisessa kirjassaan Naomi Klein antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta ja esittää keinoja, joiden avulla on mahdollisuus taistella tällaista sokkipolitiikkaa vastaan.

Suomeksi: Kun ei ei riitä: vastaisku sokkipolitiikalle; suomentanut Kirsimarja Tielinen.
Ruotsiksi: Nej är inte nog: så står vi emot Trumps chockdoktrin och skapar en ny värld; översättning Joachim Retzlaff.

[London: Allen Lane, 2017]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.