Sophie Hannah: The Couple at the Table

Poliisi Charlie Zailer haluaa pienen irtioton arjesta, ja kun ylellisestä Tevendonin maaseutulomakohteesta vapautuu huvila kesken viikon, ei hän epäröi varata paikkaa itselleen ja kumppanilleen Simon Waterhouselle, joka on myös hänen kollegansa. Perillä lomastaan nauttii jo viisi muuta pariskuntaa.

Loma alkaa mukavissa merkeissä, vaikka Simon ei ole asiasta aivan yhtä innoissaan. Lisäksi yksi vieraista aiheuttaa hämmennystä syyttelemällä muita valehtelusta. Jane Brinkwood on kuitenkin paikan omistajan Ian Brinkwoodin tytär, joten muut vieraat ja paikkaa manageroiva Anita Khattou yrittävät kestää oikuttelevaa naista.

Jane on paikalla tuoreen aviomiehensä William Gleaven kanssa. Samalla illallisella istuu myös Williamin ex-vaimo Lucy Dean uuden miehensä Pete Shabanin kanssa. Lucy on onnellinen uudessa parisuhteessaan, mutta on edelleen katkera tavasta, jolla William hylkäsi hänet ja heidän pariviikkoisen vauvansa.

Jane aiheuttaa hässäkkää aterialla ja väittää Lucyn ja Peten varastaneen hänen sampanjansa. Riita äityy siihe pisteeseen, että Jane suuttuu myös Williamille ja pari poistuu paikalta. Kun Charlie ja Simon lähtevät hetken kuluttua heidän peräänsä varmistamaan, että tilanne pysyy hallinnassa, tekevät he karmaisevan löydön: Jane ja William ovat villassaan, mutta toinen heistä on kuollut.

Koska poliisi on jo sopivasti paikalla, käynnistyvät murhatutkimukset ripeästi. Jo aikaisessa vaiheessa tulee selväksi, että tappaja ei ole uhrin puoliso, vaan joku muu. Epäillyt käyvät kuitenkin vähiin, sillä Tevendon on suljettu ja valvottu kiinteistö, jonne ulkopuolisilla ei ole pääsyä. Epäiltyjen listalla ovat siis vain muut vieraat, jotka kuitenkin antavat toisilleen alibit murhan ajankohdalle.

Tutkimukset tuntuvat junnaavan paikoillaan, sillä puoli vuotta tapahtumien jälkeen ei poliisilla ole mitään käsitystä tekijästä. Simon ei kuitenkaan halua antaa periksi, vaan alkaa tarmokkaasti tonkia asiaa pintaa syvemmältä.

The Couple at the Table on Agatha Christien tyyliin kirjoitettu kuka sen teki -tyyppinen jännityskertomus. Tyyli onkin varsin tuttu Sophie Hannahille, sillä hän on viime vuosina kirjoittanut uusia Hercule Poirot -tarinoita, joita on myös suomennettu.

[London: Hodder & Stoughton, 2022]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *