Joonas Pörsti: Propagandan lumo. Sata vuotta mielten hallintaa

Propaganda on ylhäältä alas johdettua aivopesua, jossa pääpaino on valheilla, vääristelyllä ja lavastuksilla. Ajatuksena on, että propagandan keinoja käyttävät vain autoritääriset hallitsijat, joiden valta ei kestä vapaata ajatustenvaihtoa ja keskustelua. Näin ollen demokratiat olisivat vapaita propagandasta. Propagandan keinoja on kuitenkin sumeilematta käytetty kaikenlaisissa yhteiskuntajärjestelmissä läpi historian, kun on ollut tarvetta vallan kasvattamiseen ja omien tavoitteiden ja päämäärien edistämiseen.

Tässä kirjassa käydään läpi maailmanhistorian viimeksi kuluneet sadan vuoden tapahtumia propagandan näkökulmasta alkaen ensimmäisen maailmansodan vaiheista, jolloin Britannia käynnisti mittavan propagandaohjelman Saksaa vastaan. Käsittelyssä ovat myös esimerkiksi Leninin seuraajat ja kylmän sodan aseet sekä Vladimir Putinin kannatuksen nosto ja valtaan nousun keinot.

Myyttien ja mielikuvien avulla on perusteltu myös esimerkiksi Irakin sota 2000-luvun alussa, jolloin todisteeksi joukkotuhoaseiden olemassa olosta riittivät väärennetyt nigerialaiskirjeet ja bagdadilaisen taksikuskin sepitetyt kertomukset. Ajankohtaisista aiheista Joonas Pörsti paneutuu esimerkiksi terroristijärjestö Isisin käyttämiin propagandakeinoihin.

Pörsti kirjoittaa erittäin ymmärrettävää ja analyyttistä tekstiä, joka saa tiedonhalun kasvamaan sivu sivulta. Hän taustoittaa historian tapahtumia monipuolisesti ja selventävästi. Lukekaa ihmiset tämä kirja, jos haluatte ymmärtää, mitä maailman poliittisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten asioiden taustalta löytyy. Kirjasta selviää myös, kuinka erilaiset stereotypiat vaikuttavat mieliin tiedostamattomasti ja saavat meidät kuvittelemaan niiden vääristämiä havaintoja oikeiksi.

Kirjan lopuksi Joonas Pörsti pohtii, että demokraattiset yhteiskunnat voisivat oppia vanhoista virheistään ja hylätä poliittiset uskomukset, jotka täyttävät propagandan tunnusmerkit. Vapaus on vain tyhjä sana ilman tasa-arvoa ja veljeyttä. Ainoat toimivat aseet propagandaa vastaan ovat kulttuuri ja sivistys.

[Helsinki: Teos, 2017]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *