Juha Itkonen: Ihmettä kaikki

Ihmettä kaikki perustuu todellisiin tapahtumiin, kirjailija Juha Itkosen omakohtaisiin kokemuksiin. Kaksilapsinen perhe odottaa ”iltatähteä”, kun käy ilmi, että raskaus ei etenekään normaalisti. Lapsivesi ei pysy sikiöpussissa, ja sikiön kehitys on vaarassa.

Vanhemmat joutuvat tekemään vaikean ratkaisun, keskeyttääkö raskaus vai antaa tulevalle lapselle mahdollisuus huonosta ennusteesta huolimatta. Tilanne kiristää pariskunnan välejä pisteeseen, jossa puheyhteyskin menetetään. Molemmat tuntuvat olevan yksin vaikean päätöksen edessä, eivätkä he pysty yhdessä käsittelemään tukalaa tilannetta.

Tarina etenee yllätyksestä varovaiseen toivoon, jossa pelko vaanii kuitenkin jatkuvasti taustalla. Tutuksi tulevat niin Kätilöopisto, Naistenklinikka kuin vastasyntyneiden teho-osastokin. Itkonen kirjoittaa suorasukaisesti ja selkeästi tunteitaan peittelemättä. Kirjasta välittyy hyvin vanhempien tuska ja pelko, mutta myös ilo ja kiitollisuus.

Ilmestyy ruotsiksi syyskuussa 2020: Allt ett under, övers. Camilla Frostell.

[Helsinki: Otava, 2018]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *