Pauliina Rauhala: Synninkantajat
Pauliina Rauhalan toisessa romaanissa odotellaan Jeesuksen toista tulemista 1970-luvun Pohjanmaalla. Usko on vahvasti läsnä kylän elämässä, eikä sijaa toisinajattelijoille lahkossa ole. Tarinan ytimessä on Aaron-poika yhdessä äitinsä Raakelin kanssa sekä äidinäiti Aliisa, täti Auroora ja pappa Taisto.
Taisto on näkyvässä valta-asemassa vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä, jossa asiat ovat mustavalkoisia ja ennalta määrättyjä. Mies on johtaja, ja naisasialiike on luonnonjärjestyksen vastaista toimintaa. Aliisa sen sijaan kyseenalaistaa lahkon käytössä olevat hoitokokoukset, joita hän pitää julmina ja ihmisiä alentavina. Taisto ei hyväksi Aliisan ajattelutapaa, jota hän pitää uskon kuuliaisuuden hylkäämisenä.
Auroora kipuilee mahdottoman rakkauden pauloissa ja yrittää sovittaa elämäänsä ympäristön asettamiin raameihin. Se ei kuitenkaan onnistu, ja lopulta hän tekee ratkaisunsa. Irtiottoa seuraa kuitenkin suuri pettymys.
Aaron elää pikkupojan turvallista elämää, kunnes Aliisa eristetään yhteisöstä ja sen myötä myös perheestään. Aaron joutuu järkyttävään tilanteeseen, jossa hänen pitäisi hylätä rakas mumminsa.
Kirjassa on paljon hiljaista surua, joka on kuvattu hienovaraisen uskottavasti ja koskettavasti. Pauliina Rauhalan kieli on pakotonta ja siitä puuttuu kaikki kikkailu ja mahtipontisuus. Henkilöt eivät ole pelkästään uskonsa edustajia, vaan heidät on kuvattu monipuolisesti ja inhimillisesti.
Pauliina Rauhala on eittämättä yksi tämän hetken merkittävimmistä suomalaiskirjailijoista.
[Helsinki: Gummerus, 2018]