Anders Roslund: 100 procent
Edellinen Hoffman/Grens -dekkari päättyi murheellisesti, kun komisario Ewert Grens päätyi dramaattiseen ratkaisuun ja ampui itsensä työhuoneessaan. Miehen henki kuitenkin säästyi ja vietettyään aikaa psykiatrisessa hoidossa, on hän nyt palannut takaisin normaaliin elämään. Paitsi että työ poliisin palveluksessa on päättynyt. Ewert ei osaa kuvitella elämää ilman työtään ja käy neuvottelemassa esimiehensä kanssa jatkosta.
Poliisi on juuri saanut selvitettäväkseen oudon murhakeissin, jossa nuorehko mies on tapettu ja tyhjennetty verestä. Ewert saa vielä yhden ylimääräisen viikon aikaa toimia rakastamassaan työssä ja käy kimurantin jutun kimppuun yhdessä Mariana Hermanssonin kanssa.
Häiriintyneessä mielentilassaan Ewert on tyhjentänyt koko suuren asuntonsa kaikista huonekaluista, astioista ja muista tavaroista. Ystävä Piet Hoffman puuttuu asiaan ja pyytää/vaatii Ewertin luokseen asumaan vastapalveluksena aiemmasta avusta, jota hänen perheensä on Ewertiltä saanut.
Murhan tutkimukset edistyvät ripeästi, sillä rikospaikalle on jäänyt tekijän dna:ta, jonka perusteella tämä jäljitetäänkin. Kyseessä on Ewertin tuttu tai pikemminkin hyvä ystävä psykiatrisesta hoitolaitoksesta. Ewert ei tahdo uskoa ystävänsä syyllisyyteen, vaikka todisteet ovat kiistattomat.
Murhatapaus saa jatkoa, kun samantapaisia rikoksia tulee ilmi. Tuttuun tapaan houkuttelee Ewert myös Pietin mukaan auttamaan, mutta kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan. Pietillä on rankka tausta, josta hän on parhaansa mukaan pyristellyt eroon ja pyrkii elämään kunniallisen kansalaisen perhe-elämää. Kellarissa on kuitenkin jemmassa vanha huumelaukku, jonka Piet nyt kaivaa esiin soluttautuakseen Tukholman alamaailmaan. Pysyykö mies kaidalla tiellä, vai onko rikollisen elämän houkutus liian suuri?
Ilmestyy suomeksi syyskuussa 2023: 100 prosenttia (suom. Annamari Typpö).
[Stockholm: Albert Bonniers förlag, 2022]