Anna Jansson: Tala med de döda
Rikostarkastaja Kristoffer Barkin sisko Kristina saa meediona esiintyvältä Magdalenalta vihjeen, että erääseen luolaan luonnonsuojelualueella on kätketty lapsen ruumis. Samainen meedio on myös varoittanut, että Kristinan miehellä Morganilla on vispilänkauppaa harjoittelija Jenny Lovikin kanssa. Kristina järkeilee, että jos luolasta löytyy kalmo, on myös Morganin ja Jennyn välinen juttu totta.
Kristina suunnistaa luontokohteeseen ystävänsä Nanan kanssa ja mukaan lähtee myös epäileväinen Kristoffer. Poliisin yllätykseksi meedion kuvailemalta paikalta löytyy kuin löytyykin lapsen luuranko ja tutkimukset asian tiimoilta pyörähtävät käyntiin. Kristoffer ei hetkeäkään usko Magdalenan yliluonnollisiin kykyihin, vaan yrittää saada naista kuulusteltavaksi kertomaan mistä hänen tietonsa ovat peräisin. Magdalena välttelee poliisin parhaansa mukaan, eikä hevillä saavu kuultavaksi. Magdalena on karismaattisen henkimaailman miehen Lorentz Brunnbergin pauloissa ja haluaa jättää työnsä kotihoidossa omistautuakseen miehen hallinnoimalle Himlagård-yhteisölle.
Kristofferilla on muutakin huolta, sillä kollega Sara on edelleen psyykkisten syiden takia työkyvyttömänä sairauslomalla, eikä meinaa selvitä pienen tyttärensä hoidosta. Kristoffer auttaa parhaansa mukaan, mutta kun sairauspäivärahan maksu uhataan keskeyttää ja Sara patistaa takaisin työhön, alkaa tilanne näyttää huonolta.
Kristoffer kipuilee myös henkilökohtaisten suhteidensa kanssa. Ihanan Mian kanssa menivät sukset ristiin, mutta Kristoffer elättelee yhä toiveita yhteisestä tulevaisuudesta. Syyttäjä Gaby ei suostu tekemään pienelle lapselleen Rutille dna-testiä, jolla selviäisi onko isä oma aviomies vai kenties Kristoffer.
Kuolleen lapsen henkilöllisyys saadaan selville. Hän on kymmeniä vuosia sitten elänyt Sofia Arensjö. Tutkinta hänen kuolemansa tiimoilta keskittyy aikaan, jolloin hän oli vanhempiensa kuoltua sijaisperheeseen sijoitettuna yhdessä kolmen muun tytön kanssa. Tarinassa seurataan toisella aikatasolla Sofian, Lenan, Ingridin ja Annikan ankeaa elämään julmien ja ailahtelevaisten kasvatusvanhempien armoilla.
Kristoffer Bark -sarjan neljäs osa Tala med de döda on taattua Anna Jansson -laatua, jossa menneisyyden haamut kummittelevat ja varjostavat elämää. Kristofferin tarina ja yksityiselämän käänteet kehittyvät kirja kirjalta, joten sarja on syytä lukea järjestyksessä. Kirjan suomennos on tulossa helmikuussa 2024 (Kuolleiden kutsu, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom), kaksi ensimmäistä osaa on jo suomennettu.
[Stockholm: Norstedts, 2022]