Anna Tell: Norr om Beirut
Tukholmassa on tilanne päällä, kun mies on aikeissa hypätä sillalta. Amanda Lund lähetetään paikalle tarkoituksenaan saada mies luopumaan itsemurha-aikeistaan. Amanda pääsee puheisiin miehen kanssa, mutta epäonnistuu tehtävässään, sillä tämä on päättänyt päättää päivänsä tuona kylmänä helmikuun iltana.
Mies on eräs Jonas Wester, ja tapauksesta raportoidessaan löytää Amanda hänestä tietoja, jotka herättävät uusia kysymyksiä. Käy ilmi, että miehen kaksi pientä lasta on ollut kateissa lyhyen aikaa. Jonaksen vaimo Camilla, joka on järkyttynyt miehensä kohtalosta, ei osaa selittää lasten katoamista, sillä Jonas on ollut asiasta kovin vaitonainen ja vähättelevä.
Edelleen selviää, että vähän aikaa ennen kuolemaansa Jonas tapasi Ruotsin kansainvälisen kehitysyhteistyön keskusviraston SIDA:n leivissä työskentelevän Veronika Barkin, jonka nykyisestä olinpaikasta ei ole tietoa.
Jonaksella ja Veronikalla on yhteyksiä Beirutissa työskentelevään ruotsalaiseen Per Nyströmiin, ja Amanda saa komennuksen lähteä paikan päälle tilannetta kartoittamaan. Hän jättää pienet kaksostyttönsä Linnean ja Mirjamin lapsenvahdin hoiviin ja kuvittelee palaavansa parin kolmen päivän päästä. Reissu saa kuitenkin vaarallisen käänteen, kun työkeikka muuttuu eloonjäämistaisteluksi.
Toisena juonikuviona seurataan muutaman vuoden takaisia tapahtumia, jotka kertovat kahden nuoren naisen, Parisan ja Alizan paosta Afganistanista Turkin kautta Euroopaan päämääränään Ruotsi. Matkalla ovat aluksi mukana myös Parisan mies Samir ja heidän kolme lastaan sekä lasten isoäiti. Iranissa he kuitenkin joutuvat erilleen, Parisa synnyttää neljännen lapsensa ja jatkaa matkaa yhdessä Alizan ja tyttöjen kanssa. Matka Ruotsiin kestää puolitoista vuotta, eivätkä he kaikki kuitenkaan pääse koskaan perille.
Norr om Beirut on kolmas osa Amanda Lundista kertovassa sarjassa, jossa operoidaan niin Euroopassa kuin Lähi-idän kriisialueillakin. Anna Tell kirjoittaa vakuuttavasti molemmista kulttuureista ja kuvaa miljööt ja tunnelmat taitavasti. Sarja erottuu edukseen dekkarien valtavirrasta.
[Stockholm: Wahlström & Widstrand, 2021]