Caroline Eriksson: Hom som vakar

Kirjailija Elena on miehensä kanssa asumuserossa, jonka aikana olisi tarkoitus päättää jatkuuko avioliitto vai ei. Myös työelämän puolella takkuaa, seuraava kirja pitäisi kirjoittaa, mutta tekstiä ei tunnu syntyvän. Väliaikaisessa asunnossa tavarat ovat purkamatta ja yksinäisyys ahdistaa.

Ajankulukseen Elena alkaa tarkkailla vastapäisen asunnon asukkaiden elämä. Hän saa selville, että normaalilta vaikuttavaan perheeseen kuuluvat isä Filip, äiti Veronica ja teini-ikäinen poika Leo. Pian kuitenkin Veronican outo käytös alkaa herättää kummastusta, ja kun Elena tutustuu Leoon kuulee hän tältä hälyttäviä asioita perheen äidistä.

Elena ajautuu yhä syvemmälle naapureiden elämään, mutta todellisuuden ja mielikuvituksen raja alkaa sumentua samalla kun Elena alkaa vimmaisesti kirjoittaa ja hukkaa ajantajunsa, ja viimeinenkin ote normaalielämästä lipeää.

Eriksson on kehittänyt tarinaan monitahoisen psykologisen juonen, joka hämää niin kirjan henkilöhahmot kuin lukijankin. Kirja on yllätyksellinen ja jännittävä kuten edellinenkin romaani De försvunna (Kadonneet, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom).

[Stockholm: Forum, 2017]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.