Emelie Schepp: Pappas pojke
Emelie Scheppin edellinen kirja ei oikein innostanut, mutta tämä uutukainen on todella hyvä. Syyttäjä Jana Berzeliuksen persoonaa muokannut poikkeuksellinen lapsuus on aiempaa paremmin tasapainossa hänen nykyisen syyttäjänroolinsa kanssa. Janan väkivaltaisuus on perustellumpaa ja hänen lain rajoilla liikkuva toimintatapansa tuntuu luontevammalta kuin aiemmin.
Myös muut päähenkilöt ovat tuttuja sarjan aiemmista osista: syyttäjä Per Åström, poliisit Mia Bolander ja Henrik Levin sekä vangittuna oikeudenkäyntiä odottava Danilo Peña, jolla on Janan kanssa yhteinen menneisyys.
6-vuotias Jonathan siepataan kotoaan isä Samin ollessa kauppareissulla. Sam on puhelinyhteydessä poikaansa, joka kertoo tunkeutujasta perheen kotona. Sam kiiruhtaa kotiin ja löytää vaimonsa kuolleena, mutta Jonathanista ei näy jälkeäkään. Poliisi aloittaa välittömästi etsinnät ja tapauksen tutkinnan.
Toisaalla Per Åström valmistautuu Danilo Peñan oikeudenkäyntiin. Danilolla on asiasta kuitenkin toisenlainen näkemys, hän haluaa syyttäjäksi Janan voidakseen vaikuttaa oikeudenkäynnin kulkuun ja lopputulokseen. Danilo käyttää manipulointikykyjään ja värvää vanginvartija Rebeckan toimittamaan viestejä torpedoilleen ulkomaailmaan tarkoituksenaan Åströmin pelottelu ja tarvittaessa jopa tappaminen.
Jonathanin kidnappauksen juonikuvio on taitavasti rakennettu. Vaikka kirjailija tarjoilee lukijalle vihjeitä tapauksen ratkaisusta, ei syyllistä ja motiivia ole helppo arvata. Tarina on täynnä toimintaa ja mielenkiintoisia suhteita henkilöiden välillä. Jännitys säilyy loppuun saakka, ja yllättävä loppuratkaisu jää kiinnostavasti auki.
Kirja ilmestyy suomeksi toukokuussa 2019 nimellä Kadonnut poika (suom. Meri Alatauriala).
[Stockholm: HarperCollins Nordic, 2017]