Gabriella Ullberg Westin: Förrädaren
Tukholmassa poliisi saa vinkin suunnitteilla olevasta arvokuljetusryöstöstä. Rikoksen torjuntaan pyydetään apua myös Hudiksvallista, josta poliisi Johan Rokka siirtyy pääkaupunkiin kollegoiden avuksi.
Johanin lapsuudenystävä Viktor Berger istuu vankilassa tuomiota avunannosta vastaavanlaiseen ryöstöön, jossa kuoli yksi vartija. Viktorilla on enää vuosi vankilassa jäljellä ja hän on vakaasti päättänyt muuttaa elämänsä suunnan. Vankilassa hän on opiskellut itselleen korkeakoulututkinnon, ja lisäksi vapaudessa odottaa tyttöystävä Mira.
Viktorin suunnitelmat murenevat pahasti, kun hänet pakotetaan karkaamaan vankilasta ja osallistumaan jalokiviryöstöön. Poliisi on harhautettu toisaalle, joten hämärämiehillä on helppo työ korjata näytteillä olevat arvotavarat parempaan talteen. Raskaana oleva Mira on myös järkyttynyt Viktorin toiminnasta ja tuntee itsensä julmasti petetyksi. Hän päättää panna välit kerrasta poikki.
Johan joutuu pahaan tilanteeseen, kun hänelle selviää, että Viktor on osallisena tutkittavassa rikoksessa. Hän päättää olla paljastamatta, että tuntee miehen entuudestaan. Asia ei kuitenkaan pysy salassa, ja Johan joutuu sivuun tutkinnasta. Hän ei kuitenkaan halua jättää Viktoria pulaan, vaan panee itsensä likoon vanhaa ystäväänsä auttaakseen.
Förrädaren on jännittävä tarina, jossa lukijan mielenkiinto pysyy yllä hyvin kehiteltyjen henkilöhahmojen ja sujuvien juonenkäänteiden avulla. Kirja on viides osa Johan Rokka -sarjassa. Aiemmista kirjoista on tähän mennessä suomennettu kolme kappaletta.
[Stockholm: HarperCollins, 2019]