Helena von Zweigbergk: De behövande

Helena von Zweigbergk on mestari kuvailemaan ihmisten välisiä suhteita ja tunteita. Tunnelman pienimmätkin vaihtelut välittyvät hänen tekstistään. Kirjoitustyyli on vähäeleinen, mutta tarkkanäköinen ja herkkä. Tämä tulee esiin etenkin hänen romaanissaan Ur vulkanens mun (Tulivuoren partaalla, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom), joka on yksi suosikkikirjoistani.

Tämän pienen kirjan lukemisessa kestää vain puolisentoista tuntia. Se kertoo Birgitasta ja Louisesta, äidistä ja aikuisesta tyttärestä. Tarinassa Birgitta ja Louise vuorottelevat kertojina, ja näin samaan tilanteeseen saadaan kaksi eri näkökulmaa, jotka usein poikkeavat melkoisesti toisistaan.

Louise on kahden pienen lapsen äiti, ja kanssakäyminen oman äidin kanssa nostaa esiin lapsuuden muistoja, jotka vaivaavat Louisen mieltä. Birgitta puolestaan kokee, että Louise pyrkii pitämään hänet ulkopuolisena perhe-elämästään. Tätä ristiriitaa äiti ja tytär käsittelevät keskustelussaan, mutta molemmilta tuntuvat keinot olevan vähissä. Lopulta jonkinlainen sovinto saadaan kuitenkin aikaan ja se antaa toiveita paremmasta jatkosta.

[Stockholm: Norstedts, 2016]