Helena von Zweigbergk: Totalskada
Agneta ja Xavier ovat pariskunta, jonka elämä sujuu totuttua ja rauhallista latuaan. Yhteiset lapset Hanna ja Astrid ovat jo aikuisia, ja yksi lapsenlapsikin on jo olemassa, kun Xavierin tyttärellä Marialla on pieni poika Eddy.
Xavier on jäänyt juuri eläkkeelle, ja uusi elämänvaihe vaatii hieman totuttelua. Hän kokeilee uutta harrastusta metsästystä ja onnistuukin ampumaan muutaman jäniksen. Agneta ja Xavier päättävät järjestää riistaillalliskutsut, ja ryhtyvät toimeen. Ensimmäinen ongelma on kuitenkin se, miten saada jäniksenruhot sellaiseen kuntoon, että ne voisi pataan laittaa.
Helena von Zweigbergk on todella taitava kuvaamaan ihmisten ajatusmaailmaan ja tunteiden ohjaamaa toimintaa, joten Agnetan ja Xavierin nylkemispuuhat ovatkin kiehtovaa luettavaa. Turhautuminen ja pieni ärtymys johtavat tahalliseen väärinymmärrykseen ja loukkaantumiseen, ja pikkuasioista kasvaa riita.
Lihat saadaan kuitenkin marinoitumaan, mutta sitten tapahtuu jotain pikku kinaa paljon vakavampaa, joka muuttaa Agnetan ja Xavierin elämän kokonaan.
Totalskada on vakuuttava osoitus von Zweigbergkin tarinankerronnan tasosta, joka pysyy korkealla koko kirjan ajan. Juoni etenee ja henkilöhahmot tuntuvat todellisilta ja mielenkiintoisilta. Kirjailija pääsee vaivattomasti sisään niin Agnetan, Xavierin kuin tyttärienkin tunne-elämään ja ajatusmaailmaan ilman sentimentaalisuutta tai raskassoutuisuutta.
[Stockholm: Norstedts, 2018]