Katarina Persson: Nästan som du

Martinalla on menestyvä kukkakauppa, johon hän on palkkaamassa uutta työntekijää. Hänellä on kova työ käydä saapuneet työhakemukset läpi ja järjestää haastattelut. Mutta kun sisään kauppaan kävelee Lyra, joka toimittaa cv:n henkilökohtaisesti, päättää Martina palkata hänet lyhyen keskustelun jälkeen. Lyra aloittaa työt heti seuraavana päivänä. Kaikki lähtee sujumaan mukavasti, ja Martina on tyytyväinen valintaansa.

Katarina Persson kirjoittaa normaalilta vaikuttavasta arjesta niin, että pahan uhka piilee pinnan alla. Piinaavuus lisääntyy vähitellen, mutta Martina ei tunnu aavistavan uhkaavaa vaaraa ennen kuin hän kohtaa suuren järkytyksen. Vasta sitten hän alkaa uskoa muiden huomauttelua siitä, kuinka Lyra on alkanut muistuttaa häntä yhä enemmän ja enemmän.

Martina alkaa selvitellä Lyran menneisyyttä löytääkseen todisteita tämän pahoista aikeista. Etsiessään motiivia oudolle käytökselle esiin nousee pelottavia asioita, ja Martina alkaa tosissaan miettiä keinoa Lyrasta eroon pääsemiseksi.

Kirjan tunnelma on jännittävän ahdistava, eikä ovela juoni paljasta liikaa liian aikaisin. Lopussa meno käy jo vähän liiankin villiksi ja tyly loppuratkaisu on pieni pettymys, mutta kokonaisuutena kirja on onnistunut.

[Lycksele: DareMe Publishing, 2017]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *