Kim Faber & Janni Pedersen: Vinterland

Joulumarkkinoilla Kööpenhaminan keskustassa räjähtää pommi ja koko poliisilaitos siirtyy hälytystilaan. Pääkaupunkiin siirretään poliisivoimia myös muualta maasta, joten maakunnissa joudutaan selviytymään minimimiehityksellä. Meritoitunut pitkän linjan rikostutkija Martin ”Juncker” Junckersen on tehnyt vakavan virkavirheen, jonka seurauksena hänet on siirretty jäähylle johtamaan pienen sjellantilaisen pikkukaupungin Sandstedin paikallispoliisia alaisinaan nuori poliisi Nabiha Khalid ja poliisikokelas Kristoffer Kirch.

Martinilla on suuria murheita myös privaattielämässään. Hän on muuttanut asumaan takaisin lapsuudenkotiinsa isänsä Mogensin luo. Tämä kärsii pahenevista dementiaoireista, eikä pärjää enää yksin. Martin harkitsee isälleen laitospaikkaa, mutta jono hoidonarviointiin on pitkä, odotusaika on useita kuukausia. Martinin vaimo Charlotte on jäänyt Kööpenhaminaan, eikä avioliiton tulevaisuus muutenkaan näytä valoisalta.

Yllättäen Martin saa johdettavakseen kaksoismurhan tutkimuksen. Pääkaupungin pommitapauksen johdosta vahvistusta Sandstediin ei ole luvassa, joten Martin alkaa hommiin kolmistaan Nabihan ja Kristofferin kanssa. Kööpenhaminassa terrori-iskun selvittely jatkuu täydellä teholla, ja mukana on myös poliisi Signe Kristiansen. Tutkimukset tuntuvat kuitenkin polkevan paikoillaan, kunnes eräs vihje viimein auttaa tutkijoita eteenpäin. Kaikkien yllätykseksi alkaa myös näyttää siltä, että Kööpenhaminan ja Sandstedin tapahtumilla on vahva yhteys toisiinsa.

Vinterland on Faber/Pedersen -duon ensimmäinen dekkari, joka aloittaa Martin Juncker -sarjan vakuuttavasti. Jännitystä ja tapahtumia piisaa, ja mukana on juuri sopiva annos poliisien henkilökohtaista elämää niin, ettei se nouse tarinan pääosaan.

Käännös tanskasta ruotsiksi: Svante Skoglund. Kirja ilmestyy suomennettuna syyskuussa 2023: Talven maa, suomennos Jaana Palanterä.

[Stockholm: Modernista, 2020]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *