Kristina Appelqvist: En giftig skandal

Akateemisten piirien juhlinta vaatii taas kuolonuhrin. Länsi-Götanmaan yliopistossa järjestetään dekkarifestivaali, jonka aiheena on Agatha Christien tuotanto. Yliopistossa työskentelevä kirjallisuudentutkija Helena Waller on saanut onnekkaan sattuman kautta käsiinsä Christien ruotsalaiselle ystävälleen Matildalle kirjoittamia kirjeitä, jotka hän aikoo julkistaa festarien kohokohtana. Tieto kirjeistä leviää kuitenkin ennen aikojaan ja materiaalia suojellakseen Helena antaa ne ystävilleen säilytettäväksi.

Ennen festivaalin avajaisia ilmestyy paikallislehdessä outo ilmoitus. Siinä kerrotaan Agatha Christien kirjan tyyliin, että tilaisuudessa tulee tapahtumaan murha tiettyyn kellonaikaan. Ilmoitusta pidetään lähinnä pilana tai sitten jonain teemaan sopivanan yllätyksenä.

Avajaispäivällisten osallistujat kokevatkin melkoisen järkytyksen, kun yksi heistä tuupertuu kuolleena pöytään. Käy ilmi, että hänen viininsä on myrkytetty. Kuolintapa on viittaus Agatha Christien toiseen kirjaan.

Kun myöhemmin vielä toinenkin ruumis ilmaantuu sopivalla kirjallisuusviitteellä höystettynä, ovat ymmällään niin yliopistoihmiset kuin poliisikin. Samassa rytäkässä katoavat myös kallisarvoiset kirjeet.

Lopulta Helena matkustaa Englantiin Christien kotimaisemiin etsimään tapaukselle ratkaisua.

En giftig skandal on kunnianosoitus Agatha Christielle, joka on ollut myös Kristina Appelqvistin kirjallinen esikuva ja dekkarigenren varhainen suunnannäyttäjä.

[Stockholm: Piratförlaget, 2020]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.