Maria Adolfsson: Fallvind
Rikostarkastaja Karen Eiken Hornby kutsutaan takaisin töihin kesken vanhempainvapaan. Onneksi pienen Selman isällä Leolla on korononasulkujen takia hiljaista työrintamalla, joten hän voi ottaa vastuun pariskunnan lapsen hoidosta.
Yhdessä ailahtelevaisen ja kireän tuntuisen kollegansa Astrid Nielsenin kanssa alkaa Karen tutkia 19-vuotiaan Felicia Hallen kuolemantapausta. Tyttö löydetään hengettömänä puistosta, ja lähemmissä tarkasteluissa todetaan hänen kuolleen kuristamisen seurauksena.
Muutama päivä myöhemmin ilmestyy seuraava uhri, nuori mies tavataan hukkuneena. Piter Vossin kuolemaa pidetään ensin onnettomuutena, mutta Karen alkaa ounastella tapausten liittyvän yhteen. Pian löytyykin yhdistävä tekijä, molemmat nuoret ovat joitain vuosia sitten osallistuneet samalle purjehdusleirille. Karen ja Astrid kohdistavat tutkimukset leirin tapahtumiin ja muihin osallistujiin.
Tässä tarinassa riittää henkilöhahmoja, sillä koko Doggerland-sarjan edetessä esitelty väki on mukana. Lisäksi mukaan tulee uusia karaktäärejä, esimerkiksi Karenin sisko Helena Brandt, jonka olemassaolosta hänellä ei ole ollut mitään tietoa.
Astridin elämä on sekaisin ja hän irtisanoutuu poliisista. Hän on kovin vaitonainen asioistaan, eikä tunnu olevan valmis ottamaan mitään apua vastaan.
Ongelmia tuottaa myös Karenin äiti Eleanor, joka on yhdessä miesystävänsä Harryn kanssa tulipalon jälkeen vailla kortteeria. Lisäksi muusikko Leo on lupautunut matkustamaan Ranskaan, kun hänen exänsä, menestynyt artisti Luna, on pyytänyt miestä toimimaan kitaristina äänityssessiossa. Mustasukkainen Karen vastustelee miehensä lähtöä, mutta Leo pitää päänsä.
Rönsyilevä juoni vie tehoja murhatutkimusjuonelta, mutta on toki ihan viihdyttävää lukemista kaikille Doggerlandin ystäville. Kirja ilmestyy suomeksi syyskuussa 2022: Syöksyvirtaus (suom. Terhi Vartia).
[Stockholm: Wahlström & Widstrand, 2022]