Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: En högre rättvisa
Rikospsykologi Sebastian Bergmanista kertova sarja jatkuu pienen tauon jälkeen kuudennella kirjalla. Vanha jengi on hajallaan; Vanja työskentelee Uppsalassa, Sebastian kiertää maata markkinoimassa kirjojaan, Torkel ja Ursula ovat Tukholmassa samoin kuin Billy, jonka elämä on kaaoksessa edellisen kirjan De underkända (Hylätyt) järkyttävän lopun jälkeen. Tämä dekkarisarja kannattaakin ehdottomasti lukea järjestyksessä, sillä tapahtumat etenevät ja henkilöiden väliset suhteet kehittyvät kirjasta toiseen.
Uppsalassa tapahtuu sarja raiskauksia, joissa tekijä yllättää uhrinsa nukutuspiikillä ennen tekoa. Tekijästä ei ole mitään tuntomerkkejä, sillä hän myös peittää uhrinsa pään säkillä. Vanja aloittaa raiskausten tutkimisen, mutta kun yksi naisista löytyy kotoaan kuolleena, kutsutaan apujoukot Tukholmasta. Vanja vastustaa Sebastianin mukaan tuloa henkilökohtaisista syistä, mutta joutuu taipumaan ja aloittamaan yhteistyön tämän kanssa.
Tutkimusten edetessä käy ilmi, että raiskaaja iskee uudestaan samojen uhrien kimppuun, joten vaikuttaa siltä, että nämä eivät ole sattumalta valittuja. Tutkijat yrittävät selvittää, mikä uhreja yhdistää, jotta motiivi ja tekijä selviäisivät.
Tutut henkilöhahmot tekevät juonen seuraamisesta helppoa. Sebastian Bergman on tavoilleen uskollisesti ärsyttävä ja jopa vastenmielinen henkilö, jonka yhteistyö muiden kanssa takkuaa. Vanja tekee selväksi, ettei halua Sebastiania elämäänsä tämän toiveista huolimatta. Billy yrittää normalisoida elämäänsä, mutta ei saa tehtyä tekemättömäksi, ja henkiset paineet vain kasvavat.
Kirjan toinen kirjoittaja Hans Rosenfeldt on arvostettu käsikirjoittaja, jonka tv-sarjoja ovat muun muassa Silta ja Marcella. Myös Michael Hjort on tehnyt pitkän uran tv:ssä ja elokuvissa käsikirjoittajana, tuottajana ja ohjaajana. En Högre rättvisa onkin ammattimiesten vahva näyttö osaamisestaan. Kirja on myös suomennettu nimellä Korkeampi oikeus (suom. Taina Rönkkö).
[Stockholm: Norstedts, 2018]