Michael Hjort & Hans Rosenfeldt: Skulden man bär
Tuttu murharyhmä on sekavassa tilanteessa, kun yksi jäsenistä, Billy viimein jäi kiinni kauheista teoistaan. Ryhmässä ovat enää jäljellä Vanja Lithner, Ursula ja Carlos ja uhkana onkin yksikön lakkauttaminen. Iso pomo Rosmarie Fredrikson antaa vanhalle jengille vielä mahdollisuuden, sillä tutkimuslistalle ilmaantuu sikafarmilta löytynyt naisen ruumis. Mukaan tiimiin hän tuo kaksi uutta jäsentä Roger Hanssonin och Lena Gutestamin.
Seinälle kuolleen viereen on kirjoitettu teksi: ”Ratkaise tämä Sebastian Bergman”. Poliisin psykologikonsulttina toiminut Sebastian Bergman tuntee uransa hiipuvan ja suunniteleekin nyt true crime -kirjaa Billystä. Rosmarie vastustaa Sebastianin ottamista mukaan tutkintaan, mutta Vanja ei näe muuta mahdollisuutta, niin selvästi rikos liittynee hänen biologiseen isäänsä. Sebastian tunnetaan ristiriitaisena ja hankalana ihmisenä, jolla on omat menneisyyden taakat kannettavanaan. Hän yrittää kuitenkin tsempata itsensä paremmaksi ihmiseksi Vanjan pienen Amanda-tyttären vuoksi.
Sebastian ei tunnusta tuntevansa tapettua naista, mutta tutkimusten edetessä löytyy kyllä yhteys. Lisää uhreja on tiedossa, ja he kaikki kytkeytyvät jollain tapaa Sebastianiin ja hänen toimintaansa.
Sebastianilla on muutakin mietittävää, sillä vanha asiakas australialainen Tim Cunninghan kuolee Tukholmassa. Tim on ohjeistanut tytärtään Cathyä ottamaan yhteyttä Sebastianiin ja tämä saapuukin Ruotsiin kuolinpesää selvittelemään. Tim on ollut Sebastianin psykologivastaanotolla työstämässä vanhaa traumaa, sillä hänen poikansa kuoli tsunamissa 2004, samoin kuin Sebastianin tytär. Sebastian ja Cathy eivät ymmärrä, miksi Tim on halunnut heidän tapaavan, mutta keskusteluissa käy ilmi, että mikään mitä Tim on Sebastianille kertonut, ei pidä paikkaansa.
Tähän soppaan sekaantuu vielä Elinor Bergkvist, joka on vapautunut vankilasta ja lähestyy salaa Sebastianin oikeuden kielloista huolimatta. Elinor on vakuuttunut, että heillä on yhteinen ja onnellinen tulevaisuus edessään. Hän jopa keplottelee itselleen avaimen Sebastianin asuntoon ja viettää siellä aikaa, kun mitään aavistamaton mies on töissä.
Skulden man bär kertoo syyllisyyden tunteesta, joka vuosien letkeä elämän jälkeen tavoittaa myös Sebastian Bergmanin. Hyvin kirjoitettu tarina päättää näillä näkymin Lithner/Bergman -sarjan. Kirja on ilmestynyt myös suomeksi: Syyllisyyden taakka (suom. Tuomas Renvall).
[Stockholm: Norstedts, 2023]