Mons Kallentoft & Markus Lutteman: Bambi

bambi

Kuusi nuorta viettää juhannusaattoa saaristossa. Juhla kääntyy kuitenkin murhenäytelmäksi, ja seuraavana aamuna neljä heistä löytyy kuolleina ja yksi pahoin loukkaantuneena. Lisäksi yksi tytöistä on kateissa, mutta hänenkin ruuminsa nostetaan myöhemmin merestä. Tapahtuma vaikuttaa joukkoitsemurhalta ja rikospoliisin erityisyksikkö alkaa selvittää tapausta. Pari päivää myöhemmin löytyy kolme uutta 17-vuotiasta uhria uima-altaasta, ja tapaukset näyttävät yhteneväisiltä, mutta itsemurhateoria alkaa vaikuttaa väärältä.

Zack Herry ja kollegansa Deniz, Sandra, Rudolf, Douglas ja Sirpa Hemälainen yrittävät selvittää, mitä tapahtumien taustalla piilee, mutta tehtävä osoittautuu vaikeammaksi, kuin miltä ensin vaikuttaa. Kirjan juoni on taitavasti rakennettu, ja tarina etenee vauhdikkaasti, kunnes kirjan puolenvälin jälkeen Zack kokee henkilökohtaisen kriisin, jonka johdosta kerronta notkahtaa. Episodi tuntuu jokseenkin irralliselta ja häiritsevältä muuten sujuvassa juonenkuljetuksessa. Pian tarina saa kuitenkin entisen rytminsä takaisin, ja tapaus saadaan päätökseen. Jännitys ja yllätyksellisyys säilyvät loppuun saakka, ja jatko jää avoimeksi.

Kallentoft ja Lutteman ovat kirjoittaneet myös kaksi muuta kirjaa tähän sarjaan. Sari Karhulahden käännös kirjasta Zack on ilmestynyt WSOY:n kustantamana tänä vuonna. Sarjan toinen osa Leon on saatavilla ruotsinkielisenä. Lisäksi Mons Kallentoft on julkaissut aiemmin useita dekkareita, joita on myös suomennettu. Kaikissa hänen kirjoissaan on jollain tapaa hieman ahdistava tunnelma, eikä Bambi ole tästä poikkeus. Henkilöhahmoihin ei ole kovin helppo samaistua, esimerkiksi Zackin huumeiden käyttö on tarinoissa ehkä liiankin suuressa roolissa. Mukana on myös paljon suorasukaista väkivaltaa.

Bambi on astetta järeämmän luokan ruotsalainen laatudekkari, joka pitää lukijan mielenkiinnon yllä hyvän tarinan ja sujuvan kirjoitustyylin ansiosta.

[Stockholm: Bookmark Förlag, 2016]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *