Petra Holst: Bländad

Livin ja Martinin kotikulmille muuttaa uusi naapuri, joka on Livin nuoruudenaikainen luokkakaveri Malena. Liv ei ole uudesta tulokkaasta kovin innostunut, mutta häpeilee kouluaikaisia tapahtumia niin, ettei voi kertoa Martinille koko totuutta. Martinin on siksi vaikea ymmärtää miksei Liv halua olla Malenan kanssa missään tekemisissä. Lukijalle sen sijaan selviää heti, millainen ihminen Malena on, sillä tarinassa kulkee vuorotellen kaksi aikatasoa, nykyaika ja yli 20 vuoden takaiset tapahtumat.

Kirjan tunnelma on alusta asti todella painostava. Malenan pahansuopaisuus ja sosiopaattinen käytös saa pelkäämään, että jotain todella kauheaa tulee vielä tapahtumaan. Pahaenteisyyttä lisää vielä Martinin sinisilmäisyys. Hän ei tunnu uskovan Liviä, vaikka Livin äitikin muistaa Malenan tyttöjen kouluvuosilta outona ja epäilyttävänä ihmisenä.

Malena osaa taitavasti peittää persoonansa pimeän puolen ja manipuloida ihmiset toimimaan tahtonsa mukaan. Hän osaa olla pinnallisesti charmikas ja ihana, mutta sisäisesti hän on täysin kylmä. Livin elämä muuttuukin erittäin vaikeaksi kostonhimoisen Malenan häikäilemättömän toiminnan johdosta. Liv päättää kuitenkin taistella ja ottaa elämänsä takaisin haltuunsa.

Petra Holstin kolmannessa kirjassa on tiivis ja klaustrofobinen tunnelma, ja juoni pitää otteessaan. Yllättävä loppuratkaisu on taitavasti kehitelty ja se jättää pohdittavaksi kumpi lopulta voittikaan, Liv vai Malena.

Kirjailijan aiemmat teokset ovat Jag brukade drömma om dig (2010) ja Så länge jag minns (2012).

[Stockholm: Månpocket, 2016]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.