Tove Alsterdal: Rotvälta

Olof Hagström poikkeaa ohikulkumatkalla lapsuudenkotiinsa, jossa hän ei ole käynyt vuosikausiin. Perillä hän löytää kauhukseen isänsä Svenin kuolleena kylpyhuoneesta. Olof päättää paniikissa häipyä paikalta, mutta Svenin naapuri yhyttää hänet pihalta, ja poliisi kutsutaan paikalle.

Eira Sjödin on muuttanut ikääntyvän ja muistisairaudesta kärsivän äitinsä Kerstinin luo Ångermanlandin Kramforsiin. Hän työskentelee paikallisessa poliisissa ja saa tehtäväkseen lähteä selvittelemään Sven Hagströmin tapausta. Nopeasti käy selväksi, että hänen kuolemansa ei ole luonnollinen taikka edes onnettomuus. Juttua aletaan tutkia murhana, ja vahvin tekijäehdokas on poika Olof.

Olofilla on menneisyys, jonka hän mieluiten unohtaisi. 14-vuotiaana hän tunnusti raiskanneensa ja tappaneensa Lina-nimisen tytön. Eira oli tapahtuma-aikaan yhdeksänvuotias ja muistaa tapauksen ja Olof Hagströmin. Tutkinnan edetessä Olofin syyllisyysepäilyt Svenin murhasta alkavat hälvetä, ja tekijää aletaan etsiä muualta Svenin lähipiiristä.

Vähitellen Eiraa alkaa mietityttää myös Olofin tunnustus Linan tapauksessa ja hän alkaa penkoa vanhan jutun kuulustelupöytäkirjoja. Niistä paljastuu törkeitä väärinkäytöksiä ja alaikäisen kuulusteltavan painostusta. Linan ruumista ei koskaan löytynyt, ja Eira pitää mahdollisena, että tämä olisikin vielä elossa.

Rotvälta on ensimmäinen osa Eira Sjödinistä kertovassa sarjassa. Se on mielenkiintoinen ja sujuvasti etenevä rikostarina, jossa menneisyyden ja nykyisyyden tapahtumat nivoutuvat uskottavasti yhteen. Tove Alsterdal on saanut Eira Sjödiniin ja muihin henkilöhahmoihin eloa ja persoonallisuutta. Pohjoinen miljöö on hieno tausta tarinalle.

Tämä kirja valittiin vuoden 2021 parhaaksi pohjoismaiseksi dekkariksi (Lasiavain-palkinto).

Kirja ilmestyy suomeksi syyskuussa 2021: Juurakko (suom. Kari Koski).

[Stockholm: Lind & Co, 2020]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *