Viveca Sten: Offermakaren
Poliisi Hanna Ahlander saa kuulla, että hänen työpanostaan ei enää kaivata Tukholmassa. Syiksi mainitaan yhteistyökyvyttömyys, tottelemattomuus ja kurin puute. Hän saa ohjeeksi hakeutua töihin johonkin toiseen poliisipiiriin. Hannan päivä muuttuu yhä huonommaksi, kun hän kotona saa kuulla avokumppaniltaan Christianilta, että suhde on finaalissa. Paljastuu että Christian on löytänyt uuden rakkauden. Hanna saa viikon aikaa muuttaa pois Christianin asunnosta.
Työtön ja asunnoton Hanna on jo vaipua epätoivoon, kun pelastajaksi ilmestyy sisko Lydia. Lydian perheellä on hulppea loma-asunto Åressa, jota hän tarjoaa Hannalle tilapäisratkaisuksi siihen saakka, kunnes tämä saa taas asiansa järjestykseen.
Hanna tarttuu tilaisuuteen ja matkustaa joulukuiseen Åreen, jossa laskettelusesonki on juuri käynnistymässä. Paikkakunnalla tapahtuu muutakin, sillä 18-vuotias Amanda katoaa öisellä kotimatkalla ystävän luota kotibileistä. Kun katoaminen huomataan, käynnistetään etsinnät välittömästi, sillä talvisessa maastossa ei eksynyt kauaa elossa pysy.
Etsinnät päättyvät, kun Amandan ruumis eräänä aamuna löydetään hiihtohissistä vain alusvaatteet yllään. Tutkinta muuttuu murhaajan etsimiseksi poliisi-inspektoori Daniel Lindskogin johdolla. Tämä tietää pitkää päivää, joten vaimo Ida ei ole mielissään, varsinkaan kun kotona on myös pieni koliikista kärsivä Alice-vauva.
Hanna kiinnostuu Lydian talolle saapuvasta siivoojasta, joka käyttäytyy oudon pelokkaasti ja välttelevästi. Hannan poliisinsilmä huomaa selvät psyykkiset pahoinpitelyn ja henkisen väkivallan jäljet ja yrittää puhutella naista, joka kuitenkin vaikenee.
Työtön Hanna saa asiansa sumplittua niin, että hän pääsee väliaikaisesti töihin Åren poliisiin ja osallistuu Amandan murhan tutkimuksiin. Lopulta keissistä löytyy yhteyksiä myös vaiteliaaseen siivoojaan, jonka jälkiä seuratessaan Hanna joutuu pulaan kylmänä talviyönä, kun kännykkäkin lakkaa toimimasta.
Offermakaren on aloitus Viveca Stenin uudelle Åre-sarjalle ja se on myös suomennettu: Lumen uhrit (suom. Sirkka-Liisa Sjöblom).
[Stockholm: Forum, 2020]